Kirjoittaja

Tämän kaiken takana olen siis minä, 16-vuotias maalaisjuntti. Nimeni on Sanni ja asun perheeni sekä eläinlaumamme kanssa "Pohojanmaalla" eli tarkemmin ottaen Alavudella. Päivät kuluvat yleensä koulun, kavereiden, ratsastuksen, kanien sekä muiden eläinten parissa. Meillä on ollut kotona aina eläimiä (vanhemmillani on lypsykarjatila) ja ne ovat todella lähellä mun sydäntä, en voisi kuvitella asuvani ilman lemmikkejä. Kanien lisäksi meillä majailee myös 2 koiraa, 2 kissaa, 2 hiirtä, lisko sekä tietenkin lehmiä.

Ihan pienestä pitäen mä olen harrastanut ratsastusta ja mulla onkin oma islanninhevonen Kjarni frá Kíhlrauni "Jartti" ja 27-vuotias eläkeläislämminverinen Black Rocket "Rokki". Molemmat hevoset ovat tosin tällähetkellä ylläpidossa, toinen Kuortaneella ja toinen Virroilla. Näillä näkymin hepat muuttavat takaisin kotiin keväällä :-) Itse käyn melko aktiivisesti ratsastamassa muilla hevosilla melkein naapurissa olevalla tallilla. Kisoissa tulee käytyä aina silloin kun siltä tuntuu, joskus todella harvoin ja joskus vähän useammin. Tästä pääset kurkkaamaan Etelä-Pohjanmaan Valmennustallin sivuja jos kiinnostaa!

Tulevaisuuden suunnitelmia minulla ei vielä kauheasti ole, tällä hetkellä tosin käyn lukiota. Haaveena olisi lukion jälkeen alkaa opiskelemaan luokan-, englannin- tai kuvataiteenopettajaksi, mutta tässä on vielä rutkasti aikaa miettiä mikä musta sitten oikein isona tulee :)

Kanit ovat olleet osana mun elämää niin kauan kuin vaan osaan muistaa, mutta "todellinen harrastus" alkoi kun vein silloiset risteytyskanini näyttelyihin pet-luokkaan. Sen jälkeen nähtyäni paljon erilaisia kanirotuja ja innoistuin kaneista, aloin käymään aktiivisesti näyttelyissä ja ensimmäinen oma kasvattipoikueeni syntyi. Muutaman vuoden kuluttua hankin kääpiöjäniksen,Winnyn. Winnyn myötä rakastuin rotuun täysin ja haaveet kyseisen rodun kasvattamisesta alkoivat syntyä. Pian löysin myös kaksi muuta ihastuttavaa rotua, belgianjänikset ja hermeliinit. Nykyään kasvatankin kääpiöjäniksiä mutta niiden ohella todella pienimuotoisesti myös hermeliinejä ja belgianjäniksiä. Tavoitteenani olisi valmistua pet-tuomariksi ja anoa kasvattajanimi jäniksilleni kun täytän 18.


Tähän loppuun linkit mun someihin jos siellä kiinnostaa seurata:

Instagram @sannikirmanen
Twitter @sanni_kirmanen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti